haikeutta..:/

Se ois sit niinku viimeinen viikonloppu Väylässä..onneksi se on vielä edessä.
Tulee kyllä ikävä kaikkia ihmisiä <3
Tänään oli sit Yhteiskuntaopin koe:) Sain numeroksi 9. Oon ihan tyytyväinen numeroon :) vaikka oishan se ollu kiva saada parempi.
On kyllä niiin haikeat fiilikset että ei mitään rajaa. Heti ku astuin autosta 
pihaan, meinasin purskahtaa itkuun. Itku tuli kuitenkin vasta ku tulin koneelle ja laitoin soimaan Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun.

 

Oon miettiny monesti että miten ihmeessä ihminen voi olla samaan aikaan onnellinen ja surullinen. Nyt on kyllä niin sekavat fiilikset että ei mitään järkeä. Mut niinku moni on sanonut, se kuuluu asiaan.

Niin epätodellista et mun 9kk aikainen koti on kohta menneisyyttä.Jos joku sattuu lukemaan tätä, ni kiitän kaikkia jotka on osallistunu mun elämään 9kk aikana Vetelissä.Nyt on mun vuoro mennä elämässä eteenpäin, tai ainakin koittaa mennä.

Tässä oli tämmönen lyhyt postaus. Kirjoittelen aina ku kerkeen :)

Ei vaan jaksais ennää.. oon ihan lopussa. Ois niin helppoo vaan luovuttaa.
Mistä ihmeestä mä saisin voimia. Tuntuu et osastohoito ei helpota yhtään mun oloa, vaikka sen kai kuuluis helpottaa. Sain taas valitukset siitä ku en meinannu ottaa ruokaa ateriasuunnitelman mukaan. Mut loppujen lopuksi taivuin ateriasuunnitelmaan.. En vaan ymmärrä miks just mun pitää noudattaa   sitä ravitsemussuunnittelijan tekemää suunnitelmaa. Tuntuu et ei mulla oo mitään tarvetta semmoseen. Mut hoitajat ja muut aikuiset on kyllä ihan erimieltä.
Sit mua jännittää ku mun sosiaalityöntekijä soittaa tänään tai huomenna mulle. Siinä puhelussa kai selvenee vähän nää muuttokuviot:)

Tein tänään maantiedon kokeen joka oli niiin vaikea.. Osasin vaa Pohjoismaat ja jotain meriä.
Sit luin tänään mun päiväkirjaa. Laskin et jotain 3,5kk mulla on menny tosi huonosti. Aina samanlaisia tekstejä: "En jaksa, haluun kuolla"
Mihin ihmeeseen mun elämänilo on kadonnut. Kaipaan lapsuuteen ku kaikki oliu vielä hyvin ja äiti oli mukana meidän elämässä. Kadun niin paljon sanomisiani ja tekemisiäni että en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta. Olisipa olemassa delete nappi millä voisi poistaa tietyt asiat. Mutta tavallaan en siltikään haluaisi muuttaa mitään elämästäni. Muistan tarkkaan ku mulla oli koulussa ja kotona kaksi eri roolia. Koulussa esitin "kovista"(mukamas) ja kotona olin kuin pieni kiltti enkeli. Sit mulle sanottiin viime viikolla et tietyissä tilanteissa on hyvä pitää roolia päällä( "ihmisten ilmoilla"). Mut mä en halua olla mikään elämän roolipelle..
Oltiin osastolta metsässä laavulla. Tapettiin yhden nuoren kans lampihirviö :D oli aika hauskaa..

Vaikeuksia ja mietintöjä

Voi luoja et pitääkin olla vaikeeta.. Vihaan niiiiin paljon tätä osastoa..Haluan vaan pois täältä..Taas alkoi kouluviikko.Tuntuu niin raskaalta tää koulu ja koko elämä.Mut torstaina ois tiedossa hoitoneuvottelu missä päätetään mun jatkosta. Jännittää kyllä aika paljon.
Viikonloppu meni osastolla ollessa..En kuulemma ollut loma kunnossa. En vaa ymmärrä miks en ollut. Yhden itkukohtauksen takiako mun loma ei tullu kyseeseen?! :O
Mulla on ollut edelleen tosi vaikeeta syömisen kanssa. On vaikee saada ruoka alas kurkusta, mut vielä vaikeampaa on pitää ruoka vatsassa loppuun asti. Aina vaan tuntuu et mun täytyy oksentaa. Omahoitaja sanoi mulle viikonloppuna et jos vessakäynnit ja syömiset ei ala onnistua, ni joudun käymään vessassa hoitajan kanssa. Mut sitä mä en kuitenkaan halua. Mutta en halua myöskään että mä lihon. Se on niiin vastenmielinen ajatus. 

Sit tähän väliin aivan ihana kappale <3

Oon ihastunu kaikkiin ton tyylisiin biiseihin. Odottelen itse sitä omaa kultaa. Olen jo valmiiksi miettinyt mitä biisejä haluaisin laulaa omalle rakkaalle. Aika lapsellista jonkun mielestä mut mun mielestä ihana ajatus <3 :) Tykkään lukea Demistä(lehdestä) muitten ihmisten rakkausstooreja, jotka on yleensä aivan ihania!!

Älkää ihmiset tuomitko toisia ilman varmaa tietoa kyseisestä ihmisestä. Monesti ihmiset helposti tuomitsee toisensa.Itsestä aina tuntuu tosi pahalta ku muut tuomitsee ilman syytä.

Tässä oli taas tämmönen erilainen postaus.Tavallaan samanlainen ku aiemmin:)) 

Ja sit vielä yks ihana biisi tähän loppuun<3

Broken..

En ymmärrä..Tää olo ei tunnu helpottavan millään. Mikään ei auta. Tiedän kyllä että parantuminen vie aikaa, mut ei oo edes mitään valon pilkahduksia ollu pitkään aikaan. Tuntuu et mikään ei oikeesti tuu koskaan onnistumaan.

Mulla ei ole edes paljon harrastuksia mistä saisin iloa. Laulaminenkaan ei enää tunnu niin kivalta.. Mun pitäisi löytää mun elämänilo takaisin. Ei tästä muuten tuu mitään. En vaan jaksais yrittää enää yhtään mitään. Helpompaa ois luovuttaa.. Mut olisiko se sit mikään ratkaisu?! En tiedä.

Mulle taitaa olla tulossa osastoviikonloppu.Suunnitelmat meni eilen uusiks mun pahanolon takia. Miksi mä en osaa niissä tilanteissa käyttäytyä järkevästi? Mulla on vielä paljonpaljon opittavaa elämisestä ja miten tulee käyttäytyä..Musta tuntuu et en osaa ajatella muita vaikka kuinka haluaisin. 

Ja sit syömiseen. En haluais syödä enää yhtään mitään. Tuntuu et mikään ei mee enää alas. Vaikka tiedän olevani ylipainoinen, ni silti tuntu pahalta ku lääkäri sanoi sen mulle.. Mut mä en osaa laihduttaa järkevästi..Oksentelu vaan jatkuu ja jatkuu vaikka kuinka yritän olla oksentamatta..Yritän aina hoitajien silmän välttäessä mennä vessaan, mutta usein joudun pettymään sillä ovi on yleensä lukittu.


Mutta yksi ainoa hyvä asia mulle on tapahtumassa.Muutan lokakuussa Jyväskylään Pienkoti Auraan:) odotan innolla sinne muuttoa. 

 Tää oli taas kerran tämmönen lyhyt postaus.. Ja loppuun(jälleen=D) yksi mun tän hetken suosikkibiiseistäni.
Eli Juanes - A dios le pido

Elämän vanki

Nyt mulla on niin paska ja masentunut fiilis ku voi vain olla..Ihan niinku tuolla tytöllä tuossa kuvassa. Tuntuu et oon elämän vankina. Miks mun elämä on näin vaikeeta? Miks just minä sairastuin? Miks ei joku muu? Tämmösiä kysymyksiä pyörittelen mielessäni. En kyllä tosiaankaan toivo kenellekkään muulle tämmöstä elämää. Mun elämässä ei oo enää mitään iloa..Varsinkaan nyt ku oon osastolla. Ja pitäis jaksaa keskittyä kouluun ja itteni parantamiseen. Mut ei musta oo siihen.. Ei ainakaan vielä.. Mut miten mä jaksan tän osastohoitojakson loppuun asti.. Tuntuu että ei jaksais edes yrittää voida hyvin. Toivon kyllä koko sydämestäni että mun olo parantuis.

Tuon alla olevan biisin sanat koskettaa mua jostain tositosi syvältä. Tuntuu oikeesti et mun sydän on haudattu jonnekkin syvälle, mistä elämä ei sitä löydä. Oon vankina itseni sisällä.

Taas kirjoittelen tätä postausta koulussa, ku osastolla en oikein kerkee kirjottelee ku koneella saa olla vaan 15min päivässä.

Jotenkin tää koulupäivä on ollut tositosi vaikea. Lähdin Enkun tunnin alussa vessaan ku ahdisti niin paljon. Eka olin hetken ulkona ja sit menin takas sisälle. Opiskelu ei tuottanu mulle toivottua tulosta. Tein ehkä yhden tehtävän, siinä se sit olikin. Ku en vaa ymmärrä koko kieltä paskan vertaa.. Ärsyttää..ois pitäny heti  alkaa opiskella kunnolla ku englanti alkoi ala-asteella, sit se ei ehkä ois nyt niin vaikeeta..Mut mulle on sanottu että ei kaikki voi osata kaikkia aineita, mikä on ihan totta, mut silti oon pettyny ku en osaa englantia.. 

Oon taas viime aikoina miettiny aika paljon äitiä. Jotenkin on niin hirveen kova ikävä<3 outoo et äitin kuolemasta on jo yli 11 vuotta.Tuntuu et ihan vasta olin pieni tyttö ja kaikki oli vielä hyvin. Äiti kuului silloin vielä meidän perheen elämään. En kuitenkaan muista äitistä kovin paljoa. Mutta ne muistot mitä muistan, ni ne on vain hyviä.<3 

Tänään illalla osastolla on toiminta-ilta.Menemme keilaamaan. Keilaaminen on tylsää ku siinä vaa viskotaan sitä ihme palloa.. ja en ikinä osu niihin keiloihin.Se vois olla kivaa jos sitä osais.

Tässä oli tämmönen postaus!!

Koulua,syömisongelmia ja osastoelämää

Se ois sit taas yks päivä kohta ohitse.. Outoo et nyt on jo keskiviikko. Vastahan oli maanantai :) 

Mulla tää viikko on menny aika tavalla perseelleen. 

Jäin taas tänään kiinni oksentamisesta.

Ateriasuunnitelmaa on tosi vaikea noudattaa.. Tuntuu et siinä on ihan liikaa syömistä. Vaikka hoitajat jaksaa aina sanoa et se on ammatti-ihmisen tekemä ja siinä ei oo mitään liikaa. Mut on siinä..Ainakin mun mielestä.

Kaikista vaikeinta on leivän syöminen.On vaa jotenkin semmonen tunne et se lihottaa tosi paljon. Helpointa on salaattien,kasvisten ja keittojen syönti. 

Stressaan edelleen koulusta tosi paljon. Mitä jos mulla menee ikuisuus peruskoulun suorittamisessa?! Mut sen tiedän et keskittyminen on ihan liian vaikeaa mulle.. Ajatukset harhailee aina jossain ihan muualla kuin pitäis. Ja mua on nykyään alkanu ahdistaa ihan hirveästi koulussa. Se on pahinta ku ei ymmärrä mitään vaikka kuinka yrittäis. Englanti on kaikista vaikeinta. Ku en oikeesti ymmärrä yhtään mitään koko kielestä. 

 Tässä oli tämmönen lyhyt postaus, ku oli niin vähä aikaa kirjoittaa(15 min).'

 Ja loppuun taas yks ihana biisi :))

Osaston ankeutta

Se ois sit taas niinku viikon ankein päivä, maanantai.

Osastolla ihan normaali päivä.Koulua ja semmosta. 

Mulla on menny nyt aika huonosti. Oksentelu taas alkoi pitkän ajan jälkeen.

Ahdistustakin on tositosi paljon. Olin viikonlopun lomilla osastolta. Loma meni muuten ihan hyvin mut sunnuntaina en suostunut aluksi lähtemään takaisin osastolle. Ohjaajat soitti ambulanssin , mutta suostuin kuitenkin lähtemään vapaaehtoisesti. Koska oisin muuten voinut joutua pakkohoitoon, mitä en kyllä halua!!

Tässä oli tämmönen extra lyhyt postaus! Loppuun viel Antti Tuiskun biisi :))

Elämään eksynyt

Se ois sit taas yksi päivä taisteltu eteen päin. Vaikeeta on ollu mut oon kuitenkin sinnitellyt ahdistuksen kanssa. Mulla oli tosi kova ahdistus, ni jouduin sit ottaan tarvittavan lääkkeen, mikä onneksi auttoi nopeasti. Tuossa alempana on biisi minkä sanoja olen tänään ajatellut. 

"Entä jos tärkeimmät asiat tapahtuu tällä hetkellä.
Kauneimmat kukat kukkivat juuri nyt liian lähellä.
Entä jos kaikki se mitä etsit on sun edessä.
Entä jos onnesi on nyt ja tässä valmiina." 

Mitä jos mä etsinkin onnellisuutta liian kaukaa? En osaa etsiä sitä läheltä. En voi edes aavistaa kuinka joskus onneni voikin löytyä aivan läheltä. Mulla on se ongelma että en osaa arvostaa niitä elämän pieniä ilon hetkiä, mistä saisin voimia.Niinku monet on sanonut mulle: Ei kenenkään elämä ole täydellistä. Eikä kukaan ole täydellinen. Jokaisessa ihmisessä on virheitä ja heikkouksia. 
Mut kertokaa ihmiset miten mä opin hyväksymään itteni tällasena ku oon . Tuntuu
et pitäisi olla täydellinen kroppa, virheetön iho yms. 

Uskotteko te rakkauteen ensi silmäyksellä? Mä ainakin uskon. Ite oon monestikkin rakastunut/ ihastunut ensi silmäyksellä. Mun mielestä rakkaus on niin ihana tunne että sitä ei voi oikein edes sanoin kuvailla. Mut mulla kuitenkin elämästä puuttuu se oma kulta. Mut mihin mulla on kiire?! Elämä vielä edessä.

Jotenkin tää eläminen vaa tuntuu niin vaikealta . On vaan niin voimaton olo. Ja huomenna ois tiedossa taas paluu osaston ankeuteen. Toisaalta oon saanut sieltä paljonkin apua, mut toisaalta taas tuntuu et osastohoito ei auta yhtään. 
Haluaisin et 27.9.2012 tulisi nopeasti, koska silloin on mun hoitoneuvottelu. Luulen että siellä saan selvyyttä mun asumiskuvioihin, koska sinne tulee mun sosiaalityöntekijä.
 Kävin tosiaan maanantaina tutustumassa uuteen paikkaan, Pienkoti Auraan. Paikka vaikutti tosi hyvältä, ihmiset ammattitaitoisilta ja asiansa osaavilta. Tai semmosen ensivaikutelman mä sain niistä.

Nyt mulla on kuitenkin niin väsynyt olo että pakko mennä nukkumaan :)  Laitan vielä tähän loppuun yhden tekstin jonka löysin googlen kautta..
                           "Mahdotonta, sanoi 
                                     epäilys. 
                                     Vaarallista, sanoi 
                                     pelko.
                                     Turhaa, sanoi järki.
                                     Yritä kuitenkin,
                                     kuiskasi sydän...
                                     - Elämään eksyneet - "

                                      ps. AINA kannattaa jatkaa yrittämistä ja taistelua!!
                                    
                                    
                                     
 

Tää on "vaan " elämää

Vihdoinkin on perjantai!! Tätä on ootettu koko viikko.

Pääsin just viikonloppulomalle osastolta. Se vähän helpottaa oloa. Vaikka olo on ahdistunut ja masentanut tää elämä, ni silti tieto lomasta on aina ihanaa:) Mulla ei oo oikeestaan mitään suunnitelmia tälle viikonlopulle.Muuta ku et otan rennosti ja yritän nauttia.

Olo on viime päivinä ollut aika ahdistunut. Stressaan koulusta tosi paljon. Ku tuntuu että en osaa mitään vaikka kuinka neuvottais. Vaikeinta koulussa on ehkä se ettei oikein pysty keskittymään vaikka on pieni ryhmä missä työskentelen. 

Mut entiseen en halua palata, eli en halua kotikouluun. Varsinkaan jos ei ole oikeaa opettajaa. Muistan edelleen tuskallisen tarkasti ne hetket ku yritän yksin tehdä tehtäviä,enkä uskalla pyytää apua aikuisilta. Odotan innolla sitä kun oon niissä voimissa että jaksan käydä normaalia koulua. Sitä hetkeä ei kyllä ehkä tule koskaan. Mut ainahan saa haaveilla.

Osastolla on viime aikoina ollut tosi rankkaa vaikka oon jutellu hoitajien kanssa. Eikä asiaa helpota se et porukka kuumeilee siellä. Pelkään että tuun osastolla kuumeeseen. En kyllä tiedä miksi se pelottaa. Ehkä siinä on se et joutuis olla koko ajan vaan huoneessa ettei tartuta muita.

Mutta on osastolla myös voimanlähteitä. Yks nimeltä mainitsematon nuori on mulle tosi tärkeä, ja meille on kehittymässä oikea ystävyys <3

Sit vähän mun musiikkimausta. Kuuntelen tosi paljon musiikkia, aika tavalla laidasta laitaan.

Tällä hetkellä suosikkini on Suvi Teräsniska. Sen sanotukset jotenkin uppoaa muhun syvälle.. Mut tän hetken suosikkibiisi taitaa olla Mokoma - Sydän paikallaan. ( Linkittäisin sen muuten tähän mut tällä koneella on hiiri vähän paskana ni en voi :D mut ehkä sit myöhemmin. )

Tykkään paljon suomalaisista artisteista ja bändeistä, mutta kuuntelen myös englannin kielisiä biisejä. Ulkomaisista artisteista suosikkini taitaa nyt olla Juanes. ( hieman erilainen ku tuo Suvi Teräsniska :D )

Tässä oli tämmönen lyhyt postaus ku just nyt ei oo kirjotettavaa.

 

Mun taustoista

En oikein tiedä miten aloitan tän mun blogin kirjoittamisen. Oon nimittäin tosi huono kirjoittamaan.
No mä oon tämmönen 16 vuotias tyttö Kinnulasta. 
Oon elämässäni kärsiny kaikenlaisista menetyksistä ja ongelmista.
 Ensimmäinen suuri menetys tapahtui n.11 vuotta sitten Heinäkuussa kun mun oma äiti sairastui rintasyöpään ja menehtyi siihen. Olin sillon niin pieni etten tajunnut että äiti on todella poissa.

 Reippaana tyttönä menin syksyllä eskariin. Aika vieri ihan mun huomaamatta ja aloitin koulun. Siitä ajasta en muista paljon mitään ( oon niin huonomuistinen).
Ala-aste aika meni tosi hyvin kun oli kavereita ja ihana,rakastava perhe.

Asiat kuitenkin muuttuivat 7 luokan alkaessa. Mua alettiin kiusaamaan niinä aikoina. Aluksi luulin että se on vain luokkatovereiden pelleilyä. Yks iso syy mun kiusaamiseen oli mun uskonnollinen vakaumus, Lestadiolaisuus.
Siitä alkoi mun alamäki. Masennuin ja aloin olemaan enemmän yksikseni, sen sijaan kun oisin ollut kavereiden kanssa. Masennus kehittyi salakavalasti pahemmaksi ja eräs päivä sain todella "nerokkaan" ajatuksen.Itseni vahingoittamisen. Aloin keittiöveitsillä vetämään naarmuja käsiini. Aluksi sitä ei huomannut kukaan muu kuin minä itse. 
Muistan tarkkaan päivän kun ongelmani huomattiin.
 Oli kotitalouden tunti. Tunti meni ihan normaalisti, kunnes tunnin loputtua opettaja pyysi minua jäämään juttelemaan hänen kanssaan. Muistan tarkkaan opettajan sanat "Saanko mie olla Henna sinusta huolissaan?" Noista sanoista avautuivat mun itkukanavat. Itkun ja tärinän seasta sain soperrettua sanat "mulla on tosi paha olla". Sit aloinkin kertomaan kaikki mua painavat asiat opettajalleni. 
Lopulta päädyttiin siihen että mun olis parasta mennä juttelemaan terveydenhoitajan kanssa.
Terkkarin luona kerroin samat asiat kuin opettajalle. Päädyttiin siihen et mun ois parasta jutella psykologin ja lääkärin kanssa. Siitä alkoi jatkuvat käynnit terveyskeskuksessa. 
Jonkun ajan kuluttua mulla aloitettiin masennuslääkitys. Siltikään asiat ei alkanut menemään parempaan suuntaan. En tarkkaan muista tuosta ajasta kaikkea.
Sit tulikin ensimmäinen osastojakso Jyväskylässä. Mulle ei edes aluks kerrottu et minne oon menossa. Perillä osastolla mulle alkoi valjeta todellisuus. Mä siis oikeesti jouduin osastolle..
Osastolla arki alkoi sujumaan ihan hyvin. Lääkitystä muutettiin ja aloin käymään musiikkiterapiassa, mikä oli positiivinen yllätys minulle. Jakson pituus oli muutama viikko, minkä jälkeen palasin kotiin. Osasto jaksoja alkoi tulemaan sen jälkeen aika usein. Syyt oli lähes samat kuin ensimmäisellä kerralla, mutta sit syihin tuli syömisongelmat. Lääkärien epävirallinen diagnoosi oli anoreksia. Sit oikea diagnoosi: vaikea masennus.
Viimeinen osastojakso Haukkalan sairaalassa taisi olla Lokakuussa 2010. Jakson aikana päätettiin et mulle etsitään sijoituspaikkaa.( Mut huostaanotettiin jossain vaiheessa.)
Paikka löytyi Pielavedeltä.Puistotie 15 lastenkoti. Muutettuani sinne aloin taas oireilemaan enemmän ja enemmän. Jouduin Julkulan sairaalan nuoriso-osastolle Kuopioon.( Pielavesi kuuluu Kuopion sairaanhoitopiiriin. Vai mikä se piiri nyt onkaan) Siellä mulle alettiin tehdä kaikennäköisiä tutkimuksia.
 Toimintaterapeutin ja Psykologin tutkimukset alkoivat. Toimintaterapeutin tutkimuksen tulokset oli kai ihan hyvät. Psykologin tutkimuksessa selvisi pientä oppimisvaikeutta, ja mulle laitettiin lähete neurologisiin tutkimuksiin( joihin ei oo vielä tullu aikaa) 
Jossain vaiheessa osastohoitojakso päättyi ja palasin Puistotielle.Siellä oli minun lisäksi vain poikia. Elämä siellä ei kuitenkaan alkanut onnistua, ni mut laitettiin takas osastolle.Viikon siellä oltua mulle tuli tieto et mut siirretään Pielavedelle EHO:lle. Se olikin tosi paska paikka ku siellä valvottiin jokaista tekemistäni ja ulkoilut oli 15 min aidatulla alueella. 
Yksi hyvä puoli EHO:lla oli se että sain opintojani eteenpäin. Kuukaden kuluttua sinne saapumisesta mulla oli neuvottelu missä päätettiin että mulle aletaan etsiä uutta sijoituspaikkaa.Parin viikon sisällä tulikin tieto että minulle löydettiin asuinpaikaksi Nuorisokoti Väylä, Vetelistä. 
Muutto Väylään tapahtui 19.12.2011.
Aluksi kaikki ihmiset tuntuivat tosi oudoilta.Sopeuduin kuitenkin heihin ja taloon muutamassa viikossa..
Helmikuuhun asti elämäni oli kuin ruusuilla tanssimista, mutta sitten paha olo sai minut valtaansa ja tuli tarkkailujakso Kokkolan sairaalan nuorisopsykiatriselle osastolle. Olin osastolla viisi päivää. Väylään paluun jälkeen on ollut paljon ylä- ja alamäkiä.

Nyt olen siinä tilanteessa että oon taas Kokkolassa osastolla mielialanvaihteluiden ja itsetuhoisuuden vuoksi.